Paula
Yritän muistella, miten tulit elämääni. Silloin kun en vielä tuntenut sinua, kammoksuin mainettasi. Luulin, että tulit pilaamaan elämäni, koska tiesin, että olit tullut jäädäksesi. Oletin, että työntäisit minut nopeasti kuoleman rotkoon. Kärsin ja heikkenin, syrjäydyin ja ajelehdin ilman airoja pimeillä, kartoittamattomilla vesillä. Elämäni langat olivat kuluneet melkein poikki.
Olin luullut sinua pahuuden lähettilääksi, mutta et ollutkaan ulkopuolelta tullut viholliseni. Olit saanut alkusi minun omista soluistani – olet osa itseäni. En pudonnut jyrkänteeltä, vaan otit minusta kopin. Jäin henkiin heikoista langoista roikkuen. Tajusin olevani onnekas, kun sain hoidoilla lisää elinaikaa. Siitä kiitollisena halusin olla tukena muille.
Aloin miettiä, voisimmeko tehdä yhteistyötä. Puristit minusta esiin kaukaiset nuoruudenhaaveeni siitä, että työssäni voisin auttaa muita. Olin kuitenkin menettänyt työkykyni ja joutunut luopumaan paljosta. Silloin sytytit valon pimeyteen. Mukanasi tuli vapaus ja tilaa uudelle. Annoit rohkeuden toteuttaa unelmiani. Sait minut tarttumaan jokaiseen kohdalle tulevaan tilaisuuteen parantaa vertaisteni maailmaa.
Avasit silmäni näkemään sinut uudessa valossa. Keuhkosyöpä on sairaus. Se ei ole sotatanner, jossa taistelun jälkeen vahvempi voittaa ja heikompi häviää. Lääkehoidot eivät ole taisteluaseita, vaan keinoja jarruttaa taudin etenemistä.
Hyväksyin sinut loppuelämäni seuralaiseksi. Tajusin, että oletkin minulle opettaja. Opetat näkemään toivoa kauheuksien keskellä.
Ehkä jotkut pudistavat päätään. He saattavat luulla minun kieltävän totuuden ja väheksyvän kärsimyksiä. Miten voin nähdä tässä julmassa sairaudessa jotain hyvää? Siksi, että sairaudessa piilevän hyvän voi ymmärtää vain vaikeuksien kautta. Oivallukseni käski ryhtymään vertaistueksi ja toimimaan äänitorvena hoitojen ja taudin maineen parantamiseksi. Vaikka tunnenkin voimattomuutta, haluan tuoda valoa muillekin.
Autoit löytämään elämääni tärkeän tarkoituksen. Opetit kulkemaan muiden rinnalla niin ilossa kuin surussakin. Kuljetat minua mutkaista tietä kohti päämäärää, elämäni täyttymystä. Valmistaudun kohtaamaan viimeisen hengenvedon, joka tuulenhenkäyksen lailla vie minut mukanaan.
Kiitos valaisevasta matkasta ja opetuksistasi, keuhkosyöpäni!
Parantumaton adenokarsinooma diagnosoitu vuonna 2009. Hoitoina tähän mennessä yli 70 sytostaattihoitoa.
YHTEYSTIEDOT
KEUHKOSYÖPÄKUUKAUDEN AKTIVITEETTEJA TUKEMASSA
ONCO-1273464-0000 10/2018