Muistan vielä elävästi sen elokuun hetken, kun aivot menivät tilttiin. Kun korvat eivät enää kuulleet, vaikka silmät rekisteröivät toisen suun liikkuvan. Muistan vain sen, että lääkäri oli juuri sanonut, että minulla on keuhkoissa tuumori, jota epäilee syöväksi. Seuraavaksi kuulin, kun lääkäri kysyi, onko minulla kysyttävää. No, eipä ollut. Ei todellakaan ollut kapasiteettia rationaaliseen ajatteluun. Se oli lääkärille niin arkinen ja tuttu juttu, ja yhtäällä vaikea tilanne, että hän katsoi aiheelliseksi ohjata minut saman tien hoitajan juttusille. Sen koommin emme ole tavanneet.

Olin vain muutamia viikkoja aiemmin ihmetellyt outoja tuntemuksia rintakehässä. Niitä hoidettiin ensin närästyksenä, sitten yskän ja hengenahdistuksen ilmaannuttua kuumeettomana keuhkokuumeena. Popsin antibiootteja, kunnes tietokonekuva paljasti jotain ihan muuta.

Eihän kukaan tuommoiseen hetkeen osaa varautua, vai osaako? En minä ainakaan. Ei ollut tullut pieneen mieleenkään, että kyse olisi ollut jostain vakavasta. Minä, täysin perusterve, tupakoimaton, hyväkuntoinen ja terveellisiä elämäntapoja noudattava ihminen, muutuin tuossa sekunnin murto-osassa syöpäpotilaaksi.

Seurasi todelliset piinaviikot. Kohdalleni sattui parikin käsittämätöntä laiterikkoa, jotka viivästyttivät biopsiaa. Hieman huojennusta saimme, kun kävimme mieheni kanssa yksityisellä syöpäklinikalla hakemassa selkeitä ja asiallisia vastauksia kymmeniin mieleen nousseisiin kysymyksiin. Meidät kohdattiin, meitä kuunneltiin ja meihin valettiin toivoa. Tiedän olevani todella etuoikeutettu, kun pystyimme tuollaisen tapaamisen toteuttamaan.

Pikakelaus tähän hetkeen. Piti oikein tarkistaa kalenterista. Kyllä, tarinan alusta tähän päivään on kulunut vasta vajaat kahdeksan viikkoa. Hämmästyttävää, hengästyttävää! Biopsiakin onnistui ottaa viimein. Siinä löytyi ALK-geenimutaatio, johon on olemassa korvattava täsmälääke. Sitä olen nyt syönyt kolme viikkoa. Kahdeksan valkoista kapselia vuorokaudessa.

Välillä unohdan, että olen parantumattomasti sairas, sillä kokonaisolotila on hyvä: kivut ja tuntemukset ovat väistyneet. Elämänjano on entisestään vahvistunut. Haluan puhua syövästä ja sairastumisestani rehellisesti ja avoimesti, enhän tätä hävetäkään osaa. Haluan edelleen tehdä elämässäni hyvää. Olen utelias, luen tutkimuksia, opettelen, kysyn ja kuuntelen, jotta voin jakaa ja jalostaa tietoa keuhkosyövästä sitä tarvitseville. Laitan syöpäni tekemään töitä sen eteen, että kukaan ei jäisi yksin vaeltamaan pelkojen laaksoon keuhkosyöpädiagnoosinsa kanssa.

 

Diagnosoitu 08/2020: IV-aste, ei-pienisoluinen adenokarsinooma ALK-mutaatiolla.