Tommi, 41

Kaikki alkoi vuoden 2017 lopulla, itsenäisyyspäivän hujakoilla. Minulla on pitkä historia urheilusta tulleiden selkävaivojen kanssa. Tavallisesti selkä vertyi lihasten lämmetessä, mutta nyt vaiva kuitenkin pahentui lääkityksestä ja sairauslomasta huolimatta. Samaan aikaan alkoi esiintyä myös astmaattisia oireita. Vasteet astmalääkkeisiin olivat sen verran hyvät, että oireita ei alettu tutkia tarkemmin.

Myöhemmin keväällä minulle kuitenkin tuli hallitsemattomia yskäkohtauksia ja yskän sekaan ilmestyi myös verta. Työterveyslääkäri otti oireeni tosissaan ja sain lähetteen tutkimuksiin, kun kerroin isäni kuolleen 65-vuotiaana keuhkosyöpään. Tutkimuksissa minulta löytyi adenokarsinooma, joka oli levinnyt molempiin keuhkoihin ja osittain luustoonkin. Siitä lähtivät pyörät pyörimään lujaa.


Oireiden alkamisesta diagnoosin saamiseen kesti kolme kuukautta. Keuhkolääkäri epäili, että syöpä oli saattanut olla minulla jopa jo kaksi tai kolme vuotta. Hyvä kunto oli ollut viholliseni, se oli mahdollistanut syöpäkasvaimen kasvun ilman oireita.


Ennen syöpähoitojen aloittamista saimme käydä vaimoni kanssa sairaalapsykologin vastaanotolla. Nämä tapaamiset olivat ensiarvoisen tärkeitä. Tuntuu, että läheisilleni sairauteni käsitteleminen on vaikeampaa kuin minulle. Taysin hoitohenkilöstö on ollut aivan mahtava. Saan heiltä tukea ja tunnen olevani hyvissä käsissä.


Muutama lääkäri on halunnut tuoda väkisin esille, että hoidot ovat vain jarruttamista. Olen kuitenkin luonteeltani tällainen peruspositiivinen ihminen ja päättänyt, että voitan tämän taiston. Minulla on niin paljon ihania ihmisiä ja positiivisia asioita ympärillä, että on monia syitä elää. Olen jättänyt tyhjänpäiväisten asioiden murehtimisen täysin.


Haluan sanoa muille sairastuneille, että älkää antako ikinä periksi vaikka sairaus tuntuukin yli vyöryvältä hyökyaallolta. Me kaikki kuolemme joskus, se on varmaa. Milloin ja miten se tapahtuu, siihen meistä kukaan ei pysty vaikuttamaan. Hetkessä eläminen on se avainjuttu.


Se on sellainen ansa, kun sanotaan että ”elä normielämää”. Eihän tässä ihan normielämää voi elää. Siksi onkin tärkeää keskittyä lähimmäisiin ja muihin hyviin asioihin elämässä sekä pyrkiä tekemään sellaisia asioita, joista saa itse voimaa. Minä esimerkiksi seuraan jääkiekkoa ja soitan kitaraa, samoin kalastus on yksi tärkeimpiä harrastuksiani. Nyt on lupa olla itsekäs ja tehdä niitä asioita, jotka tuovat positiivista energiaa ja vievät hetkeksi ajatukset pois sairastamisesta.

Minulle tuo toivoa, kun olen viime aikoina lukenut esimerkiksi levinneen keuhkosyövän lääkehoidon kehittymisestä. Ikävä kyllä Suomessa kuitenkin lääkeluvat ja lääkekorvaussysteemit laahaavat perässä, joten moni ehtii menehtyä ennen uusien lääkkeiden tulemista markkinoille. Pitäisi tähdätä yksilöllisempään hoitoon ja pohtia, ketkä hyötyvät eniten mistäkin hoidosta.


Myös asenneilmapiiri kaipaisi muutosta. Monet tuntuvat ajattelevan, että kaikki keuhkosyöpään sairastuneet ovat röökin vetäjiä. Lopetin tupakoinnin 10 vuotta sitten ja lääkäri sanoi diagnoosin saatuani, että asiaa on turha miettiä. Sairauteni ei välttämättä liity tupakointiin millään tavalla. Hoidon tulisi olla parhainta mahdollista, oli sairaus mikä tahansa.

YHTEYSTIEDOT

 044 515 7517

 info@syopapotilaat.fi

 www.syopapotilaat.fi

 @syöpäpotilaat

ONCO-1273464-0000 10/2018