Pirjo, 57


Vuoden vaihteessa sairastuin flunssaan. Taudin pitkittyessä menin astmakokeisiin ja sain lähetteen keuhkokuviin. Siellä näkyi kasvain. Maaliskuussa keuhkoista otettiin koepala ja huhtikuun alussa tehtiin huuhtelu, jolla suljettiin pois asbestille altistumisen vaikutus. Toukokuun alussa koepala otettiin kasvaimesta, jolloin todettiin kyseessä olevan pienisoluinen keuhkosyöpä. Tutkimuksissa meni kuitenkin niin kauan, että syöpä ehti levitä ja kasvain laajeta.


Olin sairaalan osastolla saamassa sytostaattihoitoa, kun lääkäri kirjoitti B-todistuksen työkyvyttömyyseläkettä varten ja kertoi, ettei mitään olisi enää tehtävissä. Ensin ajattelin, että se oli kauhea tuomio. Olisin siinä vaiheessa kaivannut kipeästi tukiverkkoa ja vertaistukea. Olin aika yksin osastolla ajatusteni kanssa, eikä tukea ollut tarjolla. Minulle annettiin vain puhelinnumero mielenterveysyksikköön ja unilääkkeitä.


Hoidosta jäi kokonaisuudessaan sekava kuva ja jäin liiaksi oman tiedonhaun varaan. Minulle muodostui käsitys, että jos et itse ole aktiivinen voi hoito jäädä saamatta. Ei ollut olemassa minkäänlaista hoitopolkua ja tipuin välillä kärryiltä, että missä mennään ja mitä tapahtuu seuraavaksi. Mitä tekee sellainen ihminen, joka ei uskalla aukaista suutaan ja kysyä asioista?


Sanotaan, että etenkin tämä pienisoluinen keuhkosyöpä on hirveän nopea lähettämään etäpesäkkeitä jopa aivoihin, luustoon ja muuallekin. Uskon, että olisi säästytty paljolta jos olisin päässyt nopeammin hoitoon. Tuntui, että sairaudella invalidisoitiin ihminen. Sitä koki olevansa kakkosluokan kansalainen.


Tällä hetkellä vointini on ihan hyvä. Sairaus kuitenkin iskee joka paikkaan, läheisiinkin. Oma perheeni on tukenut minua ja minusta tuo Suomen Syöpäpotilaat ry:n ylläpitämä Facebook-ryhmä keuhkosyöpää sairastaville on aivan ihana.


Olen huomannut, että keuhkosyöpää kohtaan on jonkin verran ennakkoluuloja. Olen itsekin polttanut. Ystäväpiiriini kuuluu kuitenkin ihmisiä, jotka ovat sairastuneet keuhkosyöpään vaikka eivät ole tupakoineet. Osa myös pelkää kohdata ihmisiä, joilla tämä sairaus on, koska tähän ei ole niin sanottua hoitoa. Keuhkosyöpään tulisi kuitenkin suhtautua samanlaisena sairautena kuin muutkin sairaudet ovat.


Haluan sanoa muille keuhkosyöpään sairastuneille, että uskokaa ja luottakaa hoitoihin. Meillä ei oikeastaan ole muuta, mihin me voisimme luottaa. Toivottavasti tulevaisuudessa keuhkosyöpää sairastavat pääsevät hoitoon nopeammin. Yleensäkin kannattaa uskoa tervehtymiseen ja pitää lippua korkealla siitä huolimatta, että olemme tällaisessa tilanteessa. Ei kannata jäädä sängyn pohjalle, vaan yrittää elää mahdollisimman normaalia elämää.


Hankin hiljattain itselleni peruukin, johon lapsenlapseni sanoi, että ”sie oot mummo söpön näköinen, kun sulla ei ole hiuksia”. Keuhkosyöpää ei tarvitse hävetä, sillä se ei katso kehen se iskee. Se voi tulla kenelle vain.

YHTEYSTIEDOT

 044 515 7517

 info@syopapotilaat.fi

 www.syopapotilaat.fi

 @syöpäpotilaat

ONCO-1273464-0000 10/2018