Marja, 59


Sairastuin viime lokakuussa kovaan flunssaan, joka tuli takaisin aina uudestaan. Yskiminen alkoi häiritä laulutuntejani ja epäilin, että minulla saattaisi olla astma. Kun lääkärin määräämistä astmalääkkeistä ei ollut apua, sain lähetteen keuhkopoliklinikalle. Tavallisessa röntgenkuvassa ei näkynyt mitään ja verikokeidenkin tulokset olivat hyvät. Päätettiin kuitenkin ottaa TT-kuva ja toukokuussa lääkäri ilmoitti löydöksistä keuhkoissa ja imusolmukkeissa. Diagnoosi oli minulle hirveä shokki ja lääkärikin oli järkyttynyt. Hän ei olisi voinut arvata minulla olevan keuhkosyöpää näiden oireiden perusteella. 


Kesäkuussa sain kuulla, että kyseessä on parantumaton neljännen vaiheen syöpä. Syöpä oli jo levinnyt imusolmukkeisiin ja luustoon. Saatuani tietää tämän koin ihmeellisen energiapiikin. Halusin kaiken ruman pois ja ostin mökille valtavasti kukkia. Touhusin ja järjestelin asioita, sillä ajattelin että minä kuolen nyt.


Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että minulla on EGFR-geenivirhe. Sain täsmälääkkeen, josta on ollut apua. Kasvain ja imusolmukkeet ovat pienentyneet ja luustoetäpesäkkeet kalkkeutuneet. Nämä tiedot ilahduttivat minua, mutta lääkäri ei voinut luvata minun saavan elinaikaa kuukausia enempää.


Yhtäkkisessä sairastumisessa on taloudellinen puoli, josta puhutaan liian vähän. Sairausloman jatkuessa olen joutunut tekemään järjestelyjä, jotta talouteni kestäisi. Arkipäivän kulut kun eivät ole kadonneet minnekään. Täytin äskettäin 59 vuotta ja vaikka minulla olisi vielä työvuosia edessä, kehotti lääkärini minua vain nauttimaan jäljellä olevasta ajasta.


Olen kiitollinen, kun olen ymmärtänyt millainen voimavara minulla on perheessä ja ystävissä. Minulla on neljä lasta, kolme lapsenlasta ja avopuoliso sekä ystävät, jotka ovat käyneet luonani ja auttaneet kaikessa. Hoitohenkilökunta on ollut myös aivan ihana. Olen ollut alusta saakka avoin kaikesta sairastumiseeni liittyvästä ja olen siksi saanut tukea ihmisiltä. Pyrin myös tekemään niitä asioita, joista pidän sekä karsimaan negatiiviset asiat ja ihmiset pois elämästäni. Tällä hetkellä olen melko oireeton ja olin jo ensimmäisellä laulutunnillakin diagnoosin saamisen jälkeen. Aloitin myös soittotunnit, jotta voin säestää itseäni.


Minua pelottaa, että minulle jatkossa sopivaa lääkettä ei ole Suomessa hyväksytty korvattavaksi. Haluaisin siksi edistää syöpätutkimusta. Mietin, ajatellaanko sairastuneen ihmisen saamien lisäkuukausien arvoa yhteiskunnassa.


Kannustan muita sairastuneita pitämään puolensa ja hakeutumaan tutkimuksiin, jos on sellainen tunne. Lääkkeitä kannattaa myös käyttää tarpeeksi, esimerkiksi kipu- ja unilääkkeitä. Vaikka minäkään en tästä parane, en halua tuntea kärsimystä.

YHTEYSTIEDOT

 044 515 7517

 info@syopapotilaat.fi

 www.syopapotilaat.fi

 @syöpäpotilaat

ONCO-1273464-0000 10/2018