Mimosa, läheinen

Se putosi kuin pommi kirkkaalta taivaalta. Äitini oli 57-vuotias, terveellisesti elävä, urheilullinen nainen, joka ei tupakoinut diagnoosin saadessaan. Kaksi kuukautta aiemmin hän oli tullut ensi kertaa mummiksi. Juuri kun häntä olisi tarvittu isoäidin roolissa tukemassa, se pelottavin iski perheeseemme.

Keuhkosyövän oireita pidetään usein muuna sairautena. Ne löydetään usein vasta jo hyvin levinneenä ja myöhäisessä vaiheessa, koska ne on ensiksi diagnosoitu joksikin muuksi. Myös äitini oli käynyt lääkärissä jo vuotta aiemmin oireiden takia, jotka johtuivat keuhkosyövästä. Lääkäri oli ohjannut silloin fysioterapeutile. Kun näin äidin papereiden joukossa nämä fysioterapeutin ohjeet, minua kylmäsi. Jos syöpä olisi löydetty vuotta aiemmin, olisiko äiti vielä täällä? Olisimmeko saaneet enemmän lisäaikaa, olisiko hänet kenties voitu jopa leikata?

Elämäni mustin päivä oli, kun äidillä oli sytostaattihoidot ensimmäistä kertaa. Silloin jotenkin konkretisoitui se, että perheessämme on syöpä. Eikä siltä auttanut siinä sitten enää paeta, vaikka olisi halunnut.

Olen kuitenkin hyvin kiitollinen siitä, että syöpähoidot ovat niin kehittyneet, että äiti eli diagnoosin jälkeen melkein kaksi vuotta. 80-luvun lopulla vaarini menehtyi samaan sairauteen kuudessa kuukaudessa. Tämä meillä heti mielessä kummittelikin uutisen saatuamme. Nykyiset hoidot kuitenkin mahdollistivat sen, että alun viiden kuukauden sairasloman jälkeen äitini pystyi palaamaan täysipäiväisesti töihin. Hän  ehti olla vielä yhdeksän kuukautta töissä uudelleen, kunnes syöpä levisi aivoihin. Tämän yhdeksän kuukauden ajan äitimme kävi töissä, vaikka hänellä oli keuhkot puoliksi täynnä syöpää.

Kun äiti kuntoutui täsmälääkkeen avulla takaisin töihin, toi se elämäämme normaaliutta. Saimme syövästä jonkinlaista “hengähdystaukoa”. Syövänkin kanssa on mahdollista elää melkein normaalia elämää, kiitos lääkehoidon.

Vaikka syöpä lopulta veikin äitini ennen hänen 60-vuotispäiväänsä, voin sanoa sen kaiken läpikäyneenä, ettei se ollut niin pelottavaa ollenkaan, kuin alunperin pelkäsin. Moni asia ei onneksi mennyt niin kuin elokuvissa. Esimerkiksi koko sairauden aikana äitini oksensi syövän takia vain kerran. Kaikenlaista muuta oiretta riitti kyllä, mutta vaikka hänellä oli syöpä aivoissa, ei hänellä ollut yhtään epileptistä kohtausta saati megalomaanisia pahoinvointikohtauksia.

Vietin äidin kanssa hänen elämänsä viimeiset 7 kuukautta, kun syöpä oli levinnyt aivoihin eikä hän selvinnyt enää yksin. Vähensin asioita omasta elämästäni, tein töitä vain osa-aikaisesti. Tiesin, että nyt on tämän aika. Uraa ynnä muuta ehtii rakentamaan myöhemminkin. Tuo aika on ollut elämäni arvokkainta ja rakkainta. Äidin sairaus lähensi meitä valtavasti. Olen noista viimeisestä kahdesta vuodesta todella kiitollinen. Tämän vaikean asian kohtaaminen vahvisti minua ihmisenä ja teki minut rohkeammaksi. Kenenkään ei kuitenkaan ikinä tulisi joutua tällaisiin koettelemuksiin yksin. Olenkin valtavan kiitollinen kaikille, jotka meidän kanssa tätä matkaa kulkivat rinnalla.

YHTEYSTIEDOT

 044 515 7517

 info@syopapotilaat.fi

 www.syopapotilaat.fi

 @syöpäpotilaat

@syöpäpotilaat

ONCO-1273464-0000 10/2018