Kerttu, 74


Syöpäni on onnellinen sattumalöydös. Ensin minulta löydettiin suolistosta syöpä, joka leikattiin lokakuussa 2013. Tuolloin patologi ilmoitti sen olleen etäpesäke, emokasvainta ei koskaan löydetty. PET-kuvien yhteydessä keuhkoissa näkyi kuitenkin täysin erityyppinen löydös. Ymmärsin tilanteen vakavuuden vasta, kun kirurgi sanoi, että jollei leikkausta tehdä nyt niin syksyllä ei tarvitse sitten jutella enää mistään mitään. Alkuvuodesta 2014 keuhkoistani poistettiin oikea ylälohko. Nyt elän kontrollien varassa, TT-kuva otetaan kerran vuodessa. Vaikka tilanne onkin tällä hetkellä hyvä, takaraivossa on kuitenkin ajatus ­–  entäs jos syöpä uusiutuu?


Ensimmäinen kysymys lääkärin vastaanotolla oli, että tupakoitko. Se ärsytti. Muualta ei ole tullut kyselyitä tupakoinnista. Nuorena tyttönä kokeilin tupakkaa, että tiedän mitä se on. Syöpääni ei ole aiheuttanut tupakka, vaan geenimutaatio. Keuhkosyöpää on niin montaa eri tyyppiä ja niistä tulee uutta tietoa koko ajan, joten turhasta syyttelystä pitäisi päästä pois.


Diagnoosin jälkeen odotin saavani hoitavalta henkilökunnalta enemmän tietoa sairaudestani. Ainoastaan Mr. Google kertoi, mikä on keuhkosyöpä, mitä pitää tehdä ja kuinka elää sairauden kanssa. Keuhkosyöpäpotilailta puuttuu myös suunnitelma viiden vuoden kontrollien jälkeen. Nyt ihminen jätetään liian yksin pelkäämään.


Alussa olin täysin yksin enkä saanut ulkopuolista tukea mistään – toisaalta, en olisi sitä oikeastaan kaivannutkaan. Luotin siihen, että osaan ajatella itse järkevästi. Leikkauksen jälkeen jouduin turvautumaan muun muassa kauppareissuissa ystävien ja sukulaisten apuun, sillä miehenikin on syöpäpotilas. Olen pystynyt puhumaan läheisille ja ystäville, enkä ole hetkeäkään salannut sairautta. Ajattelen, että kun tiedät enemmän niin luulet vähemmän.


Nyt myöhemmin parhainta tukea olen saanut Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksen keuhkosyöpäpotilaiden keskusteluryhmästä, jonka tapaamisiin olen matkustanut Turusta junalla. Siellä olen tutustunut ihmisiin, joilla on samat ongelmat. Tällaisia ryhmiä tarvittaisiin enemmän ja muuallekin maahan. Minulla on myös oikein hyviä ystäviä, jotka soittavat ja kysyvät kuulumisia. Tarvitsen nyt tällaista vertaistukea.


Haluaisin sanoa muille sairastuneille, ettei kaikki ole niin mustaa miltä ensi alkuun näyttää. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Syöpä on kutsumaton vieras, joka tulee joillekin. On vain parasta kattaa yksi lautanen lisää pöytään. Vaikka sairaus säikähdyttää, sen kanssa on yritettävä päästä sinuiksi ja hyväksyä se. On tehtävä jokaisesta päivästä paras mahdollinen.


Minusta hoito Suomessa on hyvää, mutta toisaalta emme ole niin hyviä kuin kuvittelemme. Päättäjille haluaisin lähettää sellaisia terveisiä, että uusille lääkkeille pitää saada korvattavuus huomattavasti nykyistä nopeammin ja helpommin. Se, mitä kaipaan, on Roosa nauhan tyylinen puolestapuhuja. Me keuhkosyöpäpotilaat emme pysty tällaista työtä tekemään, meillä on elinaikaa keskimääräisesti alle viisi vuotta. Kaipaisimme enemmän tukea – kuka tekisi meille oman rusetin?

YHTEYSTIEDOT

 044 515 7517

 info@syopapotilaat.fi

 www.syopapotilaat.fi

 @syöpäpotilaat

ONCO-1273464-0000 10/2018