Susanna, läheinen

Syyskuussa 2019 belgialaisen puolisoni Egonin 39-vuotispäivänä lääkäri kertoi, että Egonilla on kymmenen sentin kasvain keuhkojen välikarsinassa. Nuoren iän ja kasvaimen sijainnin takia lääkäri epäili lymfoomaa. Koepala kuitenkin osoitti, että Egon sairasti aggressiivista pienisoluista keuhkosyöpää.

Diagnoosin tultua arkemme meni uusiksi: Egonin opiskelut jäivät kesken ja itse siirryin käymään töissä osa-aikaisesti. Jätin myös yhdistysten luottamustehtävät, että saisin viettää kaiken vapaa-aikani puolisoni kanssa.

Egonin sairausaika lähensi meitä entisestään. Kasvain reagoi ensilinjan hoitoihin hyvin. Matkustimme hoitojen välissä Belgiaan ja Hollantiin sekä lomailimme Espanjassa ja Marokossa. Huhtikuussa 2020 kuuden sytostaattikierroksen jälkeen juhlimme ystäviemme kanssa Fuck Cancer -bileitä, sillä kasvain oli kadonnut kokonaan.

Pienisoluinen keuhkosyöpä uusii lähes aina, joten kuolema on ollut elämässämme läsnä heti diagnoosihetkestä lähtien. Siitä huolimatta totuus oli musertava: huhtikuussa 2020, ensimmäisen kontrollin yhteydessä Egonin maksasta löytyi kaksi metastaasia. Toisen linjan hoidot aloitettiin heti, mutta Egonin kunto huononi kevään ja alkukesän kuluessa.

Kesäkuussa 2020 Egon liikkui jo pääosin pyörätuolilla. Hoidoista huolimatta maksassa oli nyt yli kaksikymmentä metastaasia ja keuhkoihin oli kasvanut uusi kymmensenttinen kasvain. Ulkona paistoi aurinko ja Egon päätti, että haluaisi nauttia viimeisestä kesästään ilman sytostaattien aiheuttamaa huonoa oloa.

Hoidot lopetettiin, mutta maailman positiivisimman asenteen omaava puolisoni nautti kesästä täysin siemauksin: hän kuunteli musiikkia ja söi kilokaupalla jäätelöä. Egonin kunto huononi nopeasti, mutta saimme tarvittavat apuvälineet kotiin ja pystyin hoitamaan Egonia kotona lähes loppuun saakka. Vielä viimeisinä päivinään hän kääntyi puoleeni ja sanoi, että ”kaikesta kuolemisesta huolimatta olen todella onnellinen”.

Heinäkuussa Egonin kivut olivat liian suuret, joten hänet siirrettiin osastohoitoon paikalliseen terveyskeskukseen. Valvoin hänen vierellään puolitoista vuorokautta ja hän kuoli käsi kädessäni heinäkuussa 2020. Egonin uurna haudattiin hänen 40-vuotispäivänään syyskuussa 2020.

YHTEYSTIEDOT

 044 515 7517

 info@syopapotilaat.fi

ONCO-1273464-0000 10/2018