Kirsi, 63

En ollut sairastanut moneen vuoteen edes tavallista flunssaa. Sitten, pari vuotta sitten marraskuussa, iski pitkällinen, kuiva yskä, joka ei vaan ottanut talttuakseen. Työterveyslääkäri passitti röntgenkuvaan ja pian oltiinkin jo keuhkolääkärin vastaanotolla. Asia piti tutkia tarkemmin. Kun tutkimukset valmistuivat, kävi selväksi, että oikeassa alalohkossa oli runsaan parin sentin pituinen pahanlaatuinen kasvain.

Oikea alalohko poistettiin tähystysleikkauksessa, ja kotiuduin sairaalasta jo muutaman vuorokauden kuluttua. Toipuminen leikkauksesta kesti parisen viikkoa. Kävi kuitenkin ilmi, että syöpäni oli levinnyt myös imusolmukkeisiin, eli olinkin yhtäkkiä parantumattomasti syöpäsairas. Minä, kuusikymppiseksi asti suhtkoht terveenä elänyt, olin vakavasti sairas. Eikä edes paranemisen mahdollisuutta ollut näkyvissä. Mietin mielessäni, että kuinka tässä nyt näin kävi: enhän ole edes yhtään savuketta elämässäni polttanut. Keuhkosyöpä, ei voi olla totta!

Alkujärkytyksestä toivuttuani ja kuntoni pikkuhiljaa palautuessa aloin kerätä tietoa adenokarsinoomastani ja siihen liittyvästä ALK-positiivisesta geenimutaatiosta. Minulla oli kuulemma lottovoittajan tuuria, kun tuo ALK löytyi. Siihen oli olemassa täsmälääke. Noin kuukausi leikkauksen jälkeen aloinkin syödä täsmälääkekapseleitani aamuin illoin. Lääke on sopinut minulle oikein hyvin ilman suurempia sivuvaikutuksia ja pitänyt tautiani ainakin tähän asti hyvin kurissa. Tilannettani tarkkaillaan, eli käyn nykyään noin neljän kuukauden välein tutkimuksissa. Lääketiede on uskomatonta, ja olen saamastani avusta niin kiitollinen!

Elän tällä hetkellä melko normaalia elämää. Vaikka jouduin jättämään työni ja olen nyt sairauseläkkeellä, en sure työn menettämistä: olinhan jo muutenkin melko lähellä eläkeikää. Nautin elämästäni ilman kelloa ja stressiä. Satsaan itsekkäästi omaan hyvinvointiini: syön terveellisesti, liikun, hoidan arjen askareita, teen jonkin verran vapaaehtoistyötä, luen ja seuraan maailmanmenoa. Saan tukea rakkaalta perheeltäni ja ihanilta ystäviltäni.

Varsinaisia kohtalotovereita en ole henkilökohtaisesti juurikaan tavannut, mutta Suomen Syöpäpotilaat ry:n Facebook-ryhmän kautta olen tutustunut netissä moniin keuhkosyöpää sairastaviin ja heidän läheisiinsä. Olen saanut paljon hyvää tietoa ja arvokasta vertaistukea. Kuulun myös muutamaan ulkomaiseen potilasverkostoon. Netin kautta löytyi myös yksi kohtalotoveri, josta on tullut minulle todella tärkeä, ihan sydänystävä. Hänet olen tavannut muutaman kerran ja viestittelemme toisillemme paljonkin. Meillä on niin paljon yhteistä, mitä jakaa.

Vaikka en koskaan parane, yritän pitää yllä toivoa ja positiivista asennetta elämään. En murehdi koko aikaa, miten minun tulevaisuudessa käy, kun täsmälääke ei enää autakaan. Murehtiminen veisi vain energiaani ja olisi raskasta myös läheisilleni. Yritän elää tässä päivässä: en liikaa muistele menneitä tai suunnittele tulevia. Mutta silti unelmoin. Esimerkiksi siitä, että lääketiede joskus tulevaisuudessa löytäisi keinot tämänkin tyyppisistä syövistä selviytymiseen. Ja se unelma kantaa.

YHTEYSTIEDOT

 044 515 7517

 info@syopapotilaat.fi

ONCO-1273464-0000 10/2018