Hilppa, 66


Minulla oli keväällä 2014 keuhkokuume, jonka jälkitarkastuksessa lääkäri antoi lähetteen tarkempiin tutkimuksiin. Syyskuussa keuhkoistani löytyi pahalaatuinen syöpäkasvain, joka piti leikata. Vaikka kasvain saatiin poistettua kokonaan, hoitojonossa odottamisen aikana syöpäsolut olivat ehtineet levitä myös imusolmukkeeseen. Tästä seurasi vahva sytostaattikuuri.


Elin vuosia normaalisti ja kävin puolen vuoden välein kontrolleissa, kunnes loppuvuodesta 2017 havaittiin syövän uusiutuneen. Tammikuussa 2018 TT-kuvassa löydettiin keuhkoista seitsemän pientä pesäkettä ja suoliluusta yksi. Geenitestien avulla kyseiseen syöpätyyppiin löytyi täsmälääke, jota olen käyttänyt siitä lähtien. Ensimmäisissä kontrolleissa todettiin lääkevasteen olevan hyvä. Odotan toiveikkaana, että syksyn tutkimuksissa saisin jälleen hyviä uutisia.


En ole tupakoitsija, vaikka nuoruudessani olen tupakoinut. Minulla on ollut tarve puolustella sitä, että keuhkosyöpään voi sairastua olematta tupakoitsija tai asbestityöntekijä. Mielestäni keuhkosyöpä on leimattu ja yhdistyy liian vahvasti näihin. On paljon sairastuneita, jotka eivät ole koskaan polttaneet.


Tänä kesänä sain sydäninfarktin, jonka takia minulle tehtiin pallolaajennus. Olin hetkellisesti heikommassa kunnossa, mutta nyt olo tuntuu kohentuneen entiselleen. Voin liikkua ja tehdä, mitä haluan. Syöpää en ajattele koko ajan, mutta tulee se ajoittain mieleeni.


Tukea olen saanut perheeltäni ja läheisiltäni. Ulkopuolista apua ja tukea olisi ollut tarjolla, jos olisin tuntenut tarvetta sellaiselle. Vasta kun syöpä uusiutui, lähdin mukaan Syöpäjärjestön toimintaan. Keuhkosyöpään liittyvät materiaalit koin masentavana, enkä halunnut niitä lukea.


Arjessa minulle tuovat iloa vesijumppa ja -juoksu, joista haluan pitää jatkossakin kiinni. Olen tavannut mieheni pitkästi yli 40 vuotta sitten keilahallilla ja aloitimme tänä vuonna keilailun uudelleen. Elämässä valonpilkahduksia tuovat lapsenlapseni, joiden kanssa olen viikoittain tekemisissä.


Olen onnellisessa asemassa asuessani pääkaupunkiseudulla. Olen saanut erinomaista hoitoa, uskoakseni parasta mitä tarjolla on, ja vaihtoehtoja on löytynyt. Se on kuitenkin harmittanut, että leikkaukseen pääsy kesti niin kauan – kesäkuusta marraskuuhun. Kesälomien takia ei voi jättää ihmisiä hoitamatta, hoitojonoja täytyy lyhentää.


Päättäjille haluan lähettää viestiä, että keuhkosyöpään on olemassa enemmänkin täsmälääkkeitä kuin Suomessa on hyväksytty. Mielestäni niitä ja muun muassa immunologisia lääkkeitä pitäisi saada käyttöön laajemmin. Potilaiden elämää voidaan helpottaa oikeilla lääkkeillä huomattavasti.


Muille sairastuneille haluan sanoa, että eläkää elämää siten kuin olette tähänkin saakka eläneet. Toki voimienne mukaisesti. Meistä ei kukaan tiedä, milloin aika tulee täyteen.

YHTEYSTIEDOT

 044 515 7517

 info@syopapotilaat.fi

 www.syopapotilaat.fi

 @syöpäpotilaat

ONCO-1273464-0000 10/2018